Varaston muutto ja siivous

Pieni maalaus vuodelta 1994

Varaston muuton ja siivouksen yhteydessä olen käynyt läpi teoksiani valmistumisestani lähtien.  Yllättävää kyllä jonkinlainen johdonmukaisuus näyttää seuranneen työskentelyäni alusta saakka, mitä en tietenkään nuorempana tunnistanut. Useimmiten maalaukset ovat  asettuneet ei-esittävän ja esittävän välimaastoon joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Näitä  poikkeuksia ovat maalaukset, joiden lähtökohtina ovat olleet erilaiset materiaalikokeilut tai käytetty tekniikka, ehkä toisinaan myös väri. Varhaisimmissa maalauksissa jälki korostui ilmaisullisena elementtinä. Myöhemmin jälki on menettänyt osan itsenäistä olemustaan. Jälki ja maaliaineeseen sitoutunut liike on matkan varrella kiinnittynyt enemmän muotoihin ja massoihin, mutta tunnistan itse liikkeen melko muuttumattomana.

 Jännite esittävän ja ei-esittävän välillä on ollut ilmeinen. Olen yrittänyt ratkaista ongelmaa samanaikaisuudella tai esittävyyden ja abstrahoinnin keskinäistä suhdetta kyseenalaistamalla.  Mielessäni tämä on kulminoitunut kysymykseen: missä vaiheessa jokin merkitys sitoutuu johonkin muotoon?  Ja nyt tietenkin kysyn, miksi en voisi maalata täysin merkityksetöntä muotoa? Kaiken tämän keskellä ehkä sittenkin aiheeni on ollut ristiriita ja mahdottomuus.

Hyvänä esimerkkinä esittämästäni ristiriidasta pidän maalauksia joissa esiintyy   jokin, joka on tulossa joksikin tai toisin päin: jokin, joka on täytynyt purkaa. Maalaukset tuntuvat sisältävän sinnikkään  samanaikaisen merkityksen tavoittelun ja sen välttelyn. Ja sittenkin mielenkiintoisimmat  maalaukset ovat saattaneet olla niitä joissa henkilökohtainen intentio on ollut vähäisimmillään! Nyt ajateltuna tulee mieleen Adornon esittämä ajatus subjektin identifikaation, minuuden, hetkittäisestä häviämisestä taiteen autenttisuuden äärellä. Mutta kohdallani se sisältää myös jotain muuta vielä tunnistamatonta.

Sama ajatus kuvasta ja sen purkamisesta kuvallisiin elementteihin tuntuu kiteytyvän parhaillaan tekeillä olevaan maalaussarjaan EI, jossa sana purkautuu kirjaimiksi ja lopulta viivaksi, jonka ääriviivoja on vaikea hahmottaa. EI  on  alussa kuva ja purkautuu ei-kuvaksi. Maalaus yrittää näin kieltää oman kuvan kaltaisuuden. Mutta samalla kaikki epäsuorat kuvan tarkoittavuuteen liittyvät merkitykset maalauksessa EI ovat kiehtovia. Kykyni assosiaatioihin tuntuu olevan loputon! Pieni lapsi rajaa ja vahvistaa itseään kielloin: ”Ei, minä itse syön, teen, puen…” Tällöin kielto toimii minuutta rajaavana ja rakentavana, yksilöitymiskehittymisen kannalta merkittävänä vaiheena. Lapsi piirtyy esiin yksilönä suhteessa kasvattajiin.

Myös tämän hetkisen yhteiskunnallisen ilmapiirin voisi pukea sanaan EI: ei maahanmuutolle, ei vuoropuhelulle ja muutoksille. EI torjuu ja rajaa keskinäisen vuorovaikutuksen mahdollisuuden minimiin.  Samaa asiaa olen kuvannut muuri-aiheisilla maalauksilla. Muurit tosiaan ovat lauseen kaltainen esitys samasta asiasta.