Rakenteet
Rakenteet
Rakenteet
30.10.2021 avautuu Keski-Suomen museossa Jyväskylässä Rakenteet -niminen näyttelyni. Näyttelyn teema on muisti. Olen kotoisin Jyväskylästä ja näyttelyssä esillä olevat teokset tavalla tai toisella liittyvät lapsuuteni ympäristöön.
Näyttelyn nimenä Rakenteet viittaa sekä maalauksen rakenteisiin: pisteeseen, viivaan, pintaan ja kappaleeseen sekä rakennettuun ympäristöön, sen vaikutukseen meihin ja siihen kuinka suhteutamme jatkuvasti itseämme ympäröivään todellisuuteen. Sanalla rakenne yritän hahmottaa myös muistia ja mielen näkymättömiä rakenteita, sitä tapaa, jolla jäsennymme suhteessa ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Kuvataiteilijana liikun näissä kaikissa kolmessa toisiinsa limittyneissä maailmoissa.
Kun muistelen lapsuuteni rakennuksia, ensimmäisenä mieleeni nousee Jussi Paatelan suunnittelema Konepaja Mikron kerrostalo Eeronkadulla, jossa asuin lähes 14 ensimmäistä vuotta. Toinen hyvin vahvasti minuun vaikuttanut rakennus on Alvar Aallon piirtämä Työväen talo, jossa tuolloin sijaitsi Jyväskylän kaupunginteatteri. Yliopiston kampus sen sijaan tuli tutuksi vasta myöhemmin ja se on säilynyt jonkinlaisena tilallisena arvoituksena tähän päivän saakka.
Näyttelyssäni en kuitenkaan ole lähestynyt yhtäkään rakennusta ensisijaisesti rakennuksen visuaalisen ilmeen kautta vaan minkälaisen muistijäljen tai tuntuman se on jättänyt minuun. Vähintään yhtä paljon kuin havainnoiva katse ja näkymä jälkeen vaikuttaa myös havaintoja tekevän kehollinen liike ja tuntoaistimus. Se kuinka lähennymme tai loittonemme, kuljemme läpi tai kosketamme, istahdamme tai jatkamme matkaa. Se kuinka muistimme säilöö ja uudelleen poimii pieniä osia kokonaisuudesta, joihin jokin meille merkityksellinen seikka on kiinnittynyt.
Kuljetan kättäni seinää pitkin. Seinän pinta raapii hieman ihoani. Talo on suuri vihertävän harmaa massa, joka rajautuu taivaan siniseen väriin. Kuitenkin se on samanaikaisesti sekä siro että raskas. Kellarin ja vintin harmaat pinnat saavat lukuisia erilaisia sävyjä. Molemmissa liikun pikemminkin näkemättä , mutta tunnistan käytävien geometriset suunnat ja rakennuksen massan. Olen samanaikaisesti rakennuksen sisällä ja ulkona ja tuntuu kuin olisin kasvanut siihen kiinni ja se minuun.
Teatteri oli rakennus, joka eli sisältäpäin. Mikään muu rakennus ei samalla tavalla ollut elossa ja rakentunut yhä uudelleen erilaisiksi esityksiksi. Tuntui kuin elämä rakennuksen sisällä olisi ollut kiihkeämpää ja tiiviimpää kuin ulkona. Kuin ne kaksi todellisuutta olisivat kulkeneet eri ajassa. Silti se, mikä minut näin jälkeen päin kiinnittää tuohon hetkeen, on siirtymä kahden eri tilan välillä. Siirtymä todellisuudesta mielikuvien maailmaan.
Katsomossa kuuluu kaikenlaisia ääniä. Jalkoja siirrellään, puhe peittää yleisön tasaisena mattona, valo on yksitoikkoisen samanlainen aina, kunnes se alkaa hiljalleen hiipua. Juuri tässä kohtaa aistini valpastuvat. Kuuntelen kuinka äänet hiljenee ja valo vähenee kunnes on täysin pimeää. Hetken on aivan hiljaista ja valaisimien jälkikuva heijastuu odottavaan mieleeni. Esirippu aukeaa ja samalla edessäni avautuu täysin toinen todellisuus.
Yliopiston kampusta tarkastelen ulkopuolelta. Olen lukuisia kertoja kävellyt alueen läpi. Jäsennän rakennusten sijaintia kehollani. Tunnen niiden etäisyyden ja välimatkan, väliin jäävän tilan, massoittelun ja rytmin. Etäisyydestä huolimatta kaikki on käsin kosketeltavaa. Silmissäni on sormenpäiden tuntoaisti, joka pyyhkii rakennuksen tiiliseinää.
Osassa näyttelyssä esillä olevissa teoksissa olen käyttänyt kuva-aiheena lapsuuteni kodista peräisin olevia esineitä. Olen käyttänyt niistä eri yhteyksissä nimitystä objekti. Objekti viittaa esitettyyn kuva-aiheeseen mutta myös mielikuviin ja sisäistyksiin paikoista ja henkilöistä, joita esitetyt kuva-aiheet voivat edustaa. Samalla objektin käsite viittaa maalauksen olemukseen esineenä eräänlaisessa todellisuuden ja mielikuvien luomassa välitilassa.
Kommentit