Pour Liisa amitié A.Villers
Pour Liisa amitié A. Villers
Vuosikymmenten jälkeen minua odotti yllätys, nippu kuvia
viime vuosisadalta.
Vuonna 1995 olin mukana Galerie Kaj Forsblomin järjestämässä
Estradi - nimisessä ryhmänäyttelyssä Helsingissä. Avajaispäivänä minua lähestyi
vanhempi mieshenkilö esitellen itsensä ja kysyen, voisiko hän kuvata minut näyttelyssä
esillä olevien maalausteni edessä. Hän perusteli pyyntönsä kertomalla, että hän
oli kuvannut lukuisia taiteilijoita aiemminkin. Koska useimmiten olen hyvin
hämmentynyt minuun kohdistuneesta huomiosta ja erityisesti koen kuvauksen
kohteena oloni vaivaantuneeksi, pohdin hetken pyyntöä, mutta päätin suostua
kuitenkin. Elävästi muistan kuinka epävarmasti asetuin kuvattavaksi. Sovimme,
että hän lähettää vedokset minulle myöhemmin. Meni jonkin aikaa ja olin jo
unohtanut koko asian. Ajattelin negatiivien hautautuneen hänen työhuoneelleen
ja koko asian unohtuneen.
Muutama viikko sitten Kaj Forsblom soitti ja aloitti puhelun
sanomalla: ”Liisa, et varmasti
arvaa, mitä asiani koskee. Muistatko, kun André Villers kuvasi sinua 22 vuotta
sitten? Nippu vedoksia on nyt galleriassa. Tule hakemaan.”
Vedokset olivat tulleet jo vuonna 1995 kertaalleen Helsinkiin
ja palautuneet lähettäjälleen. Vastaanottajaa ei ollut tavoitettu. Nyt vuosien
jälkeen André Villersin poika oli löytänyt kuvat aiemmin kuolleen isänsä
studiolta ja ottanut yhteyttä Galerie Forsblomiin.
Nyt minulla on siis kahdeksan mustavalkovedosta, osa niistä
Viller’sin signeeraamia, todisteena tapahtumasta, jossa toisilleen ennestään tuntemattomat
kohtaavat hetkeksi. Valokuvia seurasi viehättävä tervehdys ja omistuskirjoitus
vuodelta 1995.
Kodissamme on entuudestaan valokuva Picassosta niin ikään
Andre Villersin kuvaamana. Kuvassa Picasso seisoo ovensuussa ja ojentaa kätensä
katsojaa kohti. Eräänlainen kutsu vastavuoroisuuteen sekin. Lukuisien Picassosta otettujen
valokuvien lisäksi hän on kuvannut mm. Le Corbusieria, Fernard Legeria ja Dalia.
Ja sittemmin myös minua!
Kommentit