Välissä

Välissä
öljy kankaalle
30x20 cm.
2015

Karon putkiremontissa olleesta asunnosta löytyi vanha maalauspohja. Ohut huonosti maalaamiseen soveltuva kangas oli kiinnitetty nastoin kiilakehyksiin. Pohja sinänsä oli jo teos ja pieni löytö.
Liimasin joistakin kohdin rikkoutuneen kankaan ja vaihdoin nastat nupeihin hieman kangasta kiristäen. Hauras kangas kesti varovaisen maalaamisen. Tuloksena oli kirjainten, sanan, ja kuvan väliin jäävä maalaus "Välissä". Maalauksen alareunassa on pieni pullistuma, tasku, joka on syntynyt kiilapuun ja kankaan väliin vuosien aikana joutuneesta materiaalista. Todellisuus ja kuva asettuvat rinnakkain (vai todellisuus on pohja kuvalle?)  ja maalaus kantaa nyt kiviä taskussaan.
Maalauksen suhde todellisuuteen on kiusallinen, sekin jonkinlainen välissä olemisen suhde. Se kuvaako maalaus todellisuutta vai pyrkii olemaan todellisuus itse asettaa maalauksen hankalaan rakoon olematta täysin kumpaakaan, ainakin minun työskentelyssäni. Vain painopiste vaihtelee sen mukaan kuinka paljon ulkoinen todellisuus häiritsee maalauksen sisäistä järjestystä.
Ja EI: haluaisin niin maalata KYLLÄ, mutta pystyn toteamaan vain EI. 

Kommentit

Suositut tekstit