Näkymätön

Näkymätön
Öljy kankaalle
200x150 cm.
2013

Mielessäni on jo pitkään pyörinyt ajatus näkymättömyydestä sekä maalauksessa että meitä ympäröivässä yhteiskunnassa. Nämä kaksi näkymättömyyden lajia poikkeavat toisistaan, mutta jokin niitä kyllä yhdistääkin.
Nature morte aiheisissa maalauksissani näkymättömät esineet, aukot, piirtyvät esiin jotkut jopa muotoa tavoitellen. Jotain puuttuu, mutta jotain on vahvasti läsnäkin ja juuri maalauksen keinoin voi tälläistä aukkoisuutta tavoitella.
Näkymättömyyden teema liittyy tietenkin myös katsomiseen ja näkemiseen. Huolellinen havainto paljastaa katsojalleen enemmän. Kohde näyttäytyy ja paljastuu ehkä jopa toiseksi tarkan havainnon seurauksena. Katsomiseen liittyy myös arvottava sävy,  katsoa voi niin monella eri tavalla ja nähdyksi voi tulla yhtä monella eri tavalla. Näkymätön lapsi (Tove Jansson 1962) sadun Ninni tuli näkyväksi vasta lempeän ja hyväksyvän katseen kohteena. Ja kasvot hän saattoi saada vasta uskaltautuessaan suuttumaan. Kuinka vaikeaa aiheellinenkin suuttumus joskus on ja vielä vaikeampaa jatkuva vihan pito.    

Kun näyttelyni aloitti neljän maalauksen sarja Jäljestä merkkiin, joissa tarina oli vasta muotoutumassa, näyttelyn päättää  kertomukseen pohjautuva maalaus Näkymätön. 

Kommentit

Suositut tekstit